Etusivu
Syke shop
Esittely
Keikat
Kuvagalleria
Videot ja äänitteet
Uutiset ja tapahtumat
Keskustelu
Vieraskirja
Palaute
Vesa Ylösmäki
Jari Ylösmäki
Toni Välimäki
Mika Saarikoski
Esittely

Ja näin kaikki alkoi...
Urjalalaiset Ylösmäen veljekset Jari ja Vesa ottivat ensiaskeleensa musiikin tahdissa. Vesan ensimmäinen soitin oli isän vanha Landola-kitara. Se löytyi roikkumasta mummolan seinältä, kun pojat olivat vasta muutaman vuoden ikäisiä. Poikien ollessa n. 7-10 -vuotiaita he saivat joululahjaksi sähköurut. Jari soitteli kattilankansia, kunnes sai hankittua käytetyt rummut. Vesa tilasi Anttilan postimyynnistä sähkökitaran. Kiinnostus musiikkia kohtaan lisääntyi entisestään. Opiskelu jatkui hanurin soitolla. Pian kuvioon tulivat mukaan koulukaverit Veijo Heinonen kosketinsoittimineen ja Janne Suonpää bassoineen. Orkesteri oli valmis.

Neljän nuoren pojan yhtye sai nimekseen syntymävuotensa mukaan Syke-84. Miltei alusta alkaen he soittivat perinteistä tanssimusiikkia. Ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1984 Halkivahan kylän piimäjuhlassa. Kvartetin kokoonpanosta tuli ennennäkemättömän vankka, sillä samat miehet soittivat yhdessä vielä 17 vuotta myöhemminkin. 21. tammikuuta 2000 he julkaisivat omakustanteena ensimmäisen CD-albuminsa ”Se oli aikaa”. 
Syke-84 sijoittui vuoden 1999 Viihdyttäjä-kilpailussa kärkinelikkoon. Vuotta myöhemmin he pääsivät semifinaaliin, kunnes vihdoin vuonna 2001 he korjasivat samassa kisassa koko potin. Voittoa seurasi hurja työrupeama sekä levytyssopimus BMG:n kanssa. Koko kesän he kulkivat Kesäillan valssi –TV-ohjelman vakio-orkesterina. Samassa vaiheessa yhtyeen nimi lyheni pelkäksi Sykkeeksi.

Kesän 2001 aikana Syke äänitti ensimmäisen isolle levymerkille tehdyn pitkäsoittonsa. Kvartetin musiikilliseen tyyliin haettiin vaikutteita saksalaisesta orkesteritanssimusiikista. Ensimmäisenä lokerikosta kaivettiin esiin vanha Udo Jűrgens -klassikko ”Grieschicher Wein”, jonka Syke levytti Jorma Toiviaisen sanoin nimellä ”Noussut on kuu”. Kappale nousi saman tien Tätä Suomi tanssii –listan kakkoseksi. Samanniminen albumi myi mukavasti. Maamme musiikkijuontajat valitsivat Sykkeen syksyllä 2001 suvereenisti Vuoden Tanssittajatulokkaaksi. Samana syksynä 2001 Janne Suonpää ilmoitti yllättäen eroavansa ryhmästä henkilökohtaisista syistä. Hänen tilalleen löydettiin uudeksi basistiksi Toni Välimäki.

Vuosi 2002 toi lisää menestystä sympaattisille Urjalan pojille. Kesäkuussa julkaistu albumi 'Hellepäivät poutapilvineen' voitti ylivoimaisesti radiotoimittajien Kuukauden levy -äänestyksen. Levyn nimikappale sekä aiemmin julkaistu single 'Oot kuin perhonen' viipyivät yhteensä parikymmentä viikkoa Radio TOP 20 -listalla. Molemmat kappaleet olivat käännöksiä saksalaisen Flippers –nimisen tanssiorkesterin tuotannosta, joka jatkoi samaa reipasta menoa lämmintä Välimeren sykettä huokuen.

Vuonna 2003 Sykkeen hurja levytystahti jatkui. Samannimisen radiohitin mukaan nimetty albumi 'Villit Bootsit' julkaistiin kesäkuussa IskelmäParaatissa Ikaalisissa. Nimikappaleen lisäksi albumilta nousi listahitiksi Vesa Ylösmäen säveltämä ja sanoittama tunnelmasiivu 'Kahden'.

 Suomen tanssiravintoloiden musiikkijuontajat valitsivat Sykkeen vuoden 2004 Tanssittajaksi.

Syke keräsi eniten listasijoituksia Tanssiva Suomi listalla vuonna 2004.
Sykkeen kappaleista listalla noteerattiin seuraavat kappaleet:
- Kahden (listaykkösenä kolme kertaa)
- Ihanuuteni
- Tulimeri
- Sanat lipuvat pois
- Hyvä mun kanssas on

 Kesällä 2005 Veijo Heinonen ilmoitti eroavansa ryhmästä. Hänen tilalleen löydettiin uudeksi kosketinsoittajaksi Mika Saarikoski.

Sykkeen tie tähtiin on auennut varsin lupaavasti. Pitkä ja uuttera taustatyö osoittaa jo sen, että tähdenlennoksi Syke ei jää. Sillä on jo oma paikkansa tanssikansan sydämissä.

Albumit:        
Se oli aikaa (omakustanne 2000), Noussut on kuu (Bluebird 2001), Hellepäivät poutapilvineen (Bluebird 2002), Villit bootsit (Bluebird 2003), Parhaat (Bluebird 2005), Osaa mieskin rakastaa (Blue Magnum 2007), Collections (Sony BMG Music 2008)

 Kokoonpano:

  • Vesa Ylösmäki (Laulu, Kitarat, Hanuri)
  • Jari Ylösmäki (Rummut, Taustalaulu)
  • Mika Saarikoski (Kosketinsoittimet, Taustalaulu)
  • Toni Välimäki (Basso, Taustalaulu)

 

Etusivu
Syke shop
Esittely
Keikat
Kuvagalleria
Videot ja äänitteet
Uutiset ja tapahtumat
Keskustelu
Vieraskirja
Palaute